*

Henri Mikkonen Pienen miehen asialla

Nettikansa leimataan yhden sekopään vuoksi

No nyt se on sitten varmaa. Rikosylikomisario Juha Rautaheimo vahvistaa Helsingin Sanomissa, että Suomea kuohuttaneet nettiuhkailut ovat ""-- täysin selvästi peräisin yhdestä ja samasta lähteestä. Kaikkien sisältö on samantyyppinen."

 

Eli suomeksi: yhden sekopään vuoksi suurin piirtein kaikki pakkoruotsia vastustavat ja humanitääristä maahanmuuttoa kritisoivat nettikirjoittelijat on leimattu uhkailijoiksi. Uudessa Suomessa itse Petteri Järvinenkin oli jo valmis harkitsemaan sananvapauden rajoituksia, ministeritasolta vähintäänkin spekuloitiin mahdollisuudella kieltää anonyymi nettikirjoittelu, ja niin edelleen.

 

Hei haloo! Tiesittekö muuten, että Barack Obama saa joka päivä 30 tappouhkausta eli presidenttikausien aikana niitä on ehtinyt kertyä jo yli 50.000 kappaletta. No miten on, vaaditaanko Yhdysvalloissa laajasti netin sensuroimista, sananvapauden rajoittamista ja tunnistautumispakon asettamista, jotta uhkailu saataisiin loppumaan? Ei tietenkään vaadita. Siellä sentään ymmärretään, että sekopäitä on aina ollut, tulee aina olemaan, ja sananvapaus on loukkaamaton ihmisarvo, jota ei sekopäiden vuoksi aleta rajoittamaan.

 

Jotain suhteelllisuudentajua toivoisi tähän suomalaiseen keskusteluun. Miten on mahdollista, että yksi ihminen saa valtakunnan päämediat aivan sekaisin ja julistamaan kuin yhdestä suusta kuinka kamalaa tämä uhkailu oikein onkaan? Hesari painaa kaksikielistä aukeamaa ja Yleltä tuutataan suoraa lähetystä "mielenosoituksesta vihaa vastaan". Mistä lähtien yksi mielenterveydeltään häiriintynyt ihminen on saanut oikeuden omistaa näin paljon palstatilaa?

 

En vertaisi kovin mielelläni uhkailua terrorismiin, mutta joka tapauksessa terrorismin kuin uhkailunkin tarkoitus on saada aikaan suurempi vaikutus, kuin mikä itse teolla on. Yksittäisten sekoboltsien lähettämien uhkausten uutisointi kissankokoisin otsikoin johtaa juuri siihen vaikutukseen, joka uhkauksen tekijällä on ollut tarkoituksena. Jättämällä uutiset kirjoittamatta uhkauksen tekijäkin epäonnistuu.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Markku Toivonen

Ei. Nettikansan ei pidä leimautua yhden eikä kahdenkaan sekopään vuoksi.

Käyttäjän mertsilanki kuva
Mertsi Lanki

Harvinaisen selväpäinen kirjoitus.

Ari Anttila

Tarkoitushan on tosiaan ajaa rekisteröintipakkoa internettiin ja mitä tunteisiin vetoavampi syy (kuten "oikeusvaltion toteuttaminen"), sitä parempi.

mauno turpa

Kirves tulee asettaa laittomaksi työkaluksi, koska sillä on tehty muutakin kuin hakattu halkoja.

Nettiuhkailun syynä on mm. "tavallisen tallaajan" vaikutusmahdollisuuksien täydellinen puute sekä herrojen puistattava sikailu.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Vaikutusmahdollisuuksia on, joten siltä osin täydellinen puute ei pidä paikkaansa. Se on sitten eri asia, jos sadasta 99 nukkuu vaalinsa ohitse ja vain yksi on hereillä toteamassa toivottomuuta.

Kohde ja metodi on silloin väärä. Sen yhden olisi syytä herättää ne 99 muuta nukkuvaa.

Pentti Juhani Järvinen

Niin pitkään kun juttu on selvitetty, mikä tässä tapauksessa tulee tehdä, on parasta käyttää poliisin sananmuotoja. Jos tuo "yhdestä ja samasta lähteestä" on oikein, sen voi toistaa. "Yksi sekopää" on toinen asia.

Tuo HeSarin kaksikielinen aukeama on lisäksi vastauksena sen verran outo, että se antaa lisäsyyn käyttää tuota "yhtä lähdettä." Tosi ammattijournalistille on selvää, että tosi juttua ei ole. Sitä siis tehdään ilman aihetta.

Eli jos HeSari ei ole tuo "yksi sekopää," se on "toinen" samassa asiassa. Itse juttua kun siis ei ole. Ns yya-aikana ei esimerkiksi HeSakaan kirjoittanut edes tosi päällekäynneistä, tosi uhkauksista, eikä edes poliisi ottanut niitä tutkittaviksi, kun vain NL:n supersuuri tai Brittien kolmannen luokan lähetystö oli tehnyt selväksi osanottonsa.

Samaa makua on taas asiassa, vaikka tosi aihetta ei nyt ole. Ruotsin lähetystö ei ole ihan näin törppö.

Sampo Ali-Jaakkola

"Niin pitkään kun juttu on selvitetty, mikä tässä tapauksessa tulee tehdä, on parasta käyttää poliisin sananmuotoja. Jos tuo "yhdestä ja samasta lähteestä" on oikein, sen voi toistaa. "Yksi sekopää" on toinen asia."

Käytti TORIA ei jää kiinni. Näin helppoa se on nykypäivänä. Puhutaan pakoista ja rekisteröitymisestä ja muusta sonnasta, mutta totuus vain sattuu, kun poliisikaan ei mitään voi. Tarkoitus siis sanoa, että aina se mitä pakolla koitetaan suitsia lyö takaisin kovemmin.

Tuossa muuten linkki TORIN. Lataa sieltä torbrowser disabloi javascript ja boom olet anonyymi. Onnea ja menestystä uhkailuiden tielle... Ketuttaa tosin, että hienosta ohjelmasta on tehty sonnan välikappale. https://www.torproject.org/

Käyttäjän SaaraHuttunen kuva
Saara Huttunen

Jaa no en minä ole nähnyt ketään internettiä kieltämässä tapauksen vuoksi. Ehkä tähän ovat syyllistyneet juuri nimenomaan ne tahot, jotka eivät juurikaan käytä nettiä ja tajua miten siellä asiat tapahtuu.

Käyttäjän TiuskeaRakki kuva
Eero Nevalainen

"Yksittäisten sekoboltsien lähettämien uhkausten uutisointi kissankokoisin otsikoin johtaa juuri siihen vaikutukseen, joka uhkauksen tekijällä on ollut tarkoituksena"

Tätä väitettä en kyllä tajua ollenkaan, tuntuu pikemminkin siltä että uhkailija on ollut ihan tehokkaimpia RKP:n mielipidevaikuttajia pitkään aikaan...

Teppo Tokola

Kyllä mun mielestä ihan yhtälailla voi leimata, kuten maahanmuuttajankin toisen maahanmuuttajan tekosista. Kaiken lisäksi nettikansa on jo sen verran suuri vähemmistöryhmä, ettei kaipaa erityistä silittelyä jäsenensä tekemisistä.

Petri Haapa

Kuten tavallista, niin tätäkin häirikkökeskustelua lietsovat parhaansa mukaan ip-lehdet ja sen sellainen kritiikittömästi asioihin tarttuva ja niitä paisutteleva ns. kohujournalismi

Jonas Hellgren

Niin kauan kunnes syyllinen saadaan kiinni on myös syytä epäillä että uhkausten taustalla voi olla RKP:n likaisten temppujen osasto.

Jari Reinikka

"No miten on, vaaditaanko Yhdysvalloissa laajasti netin sensuroimista, sananvapauden rajoittamista ja tunnistautumispakon asettamista, jotta uhkailu saataisiin loppumaan? Ei tietenkään vaadita. "

Oletko nyt aivan varma?

Käyttäjän henrimikkonen kuva
Henri Mikkonen

Voi siellä joku vaatia jotain, mutta ei siitä syystä, että presidenttiä tai muita poliitikkoja uhkaillaan.

Jari Reinikka

http://www.washingtonpost.com/blogs/post-politics/...

Siellähän on määrätty myös "hoitoon" ihmisiä jotka kritisoivat hallitusta sekä rajoitettu sanavapautta mm. lopettamalla radio-ohjelmia.

Toimituksen poiminnat